Mitä vaihdon jälkeen
Vuosi ulkomailla on monen mielestä ”The Best Year Of My Life”. Alku saattaa olla haastavaa, kun pitää totutella uuteen kieleen, kulttuuriin ja ihmisiin. Ennen joulua monet tuntevat jo olevansa osa paikallista yhteistöä ja ovat aktiivisina mukana perheen, koulun, Rotaryn ja harrastusten toiminnoissa. Vuoden aikana ehtii nähdä ja kokea paljon uutta ja erilaista kivaa … niin kivaa, ettei välttämättä haluakaan palata kotiin. Kotiin palaaminen on haikeaa, kun pitää jättää jäähyväiset hyville ystäville ja perheille.
Suomeen päästyä ystävät ja tuttavat haluavat kuulla miten vuosi meni. Vuoden tapahtumia pääsee muistelemaan koko ajan ja myös yhteydenpito toiseen kotimaahan saattaa olla aktiivista. Jossakin vaiheessa arki Suomessa tulee kuitenkin eteen ja on helppo huomata, ettei mikään Suomessa ole vuoden aikana muuttunut. Kaikki jatkuu samanlaisena kuin ennenkin ja vaihto-oppilas kaipailee tapahtumarikasta vaihtovuottaan.
Rotarypiirit järjestävät syksyllä juuri palanneille vaihto-oppilaille Rebound-tapaamisen, jossa käydään yhdessä rotexien (aikaisemmin vaihdossa olleiden nuorten) ja rotarien kanssa vaihtovuoden tapahtumia ja tuntemuksia läpi. Siinä pääsee vaihtamaan kuulumisia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja muistelemaan omaa vuottaan. Tapahtumassa rotexit esittelevät toimintaansa ja heidän toimintaan on mahdollisuus liittyä mukaan.
Rotexit toimivat läheisesti muun rotary-toiminnan kanssa, joten rotexista on myöhemmin helppo siirtyä mukaan vaikkapa rotariksi. Lue lisää Rotex-toiminnasta täältä.